jhesulla on oma pointti tossa suuvaahdon keskellä, MUTTA Itse olen tässä ankaran evetyksen lomassa ostellut paljon vanhoja "hyviä" pelejä. Niitä pelejä minkä takia mä pelaan edelleen. Noissa monissa oikeasti hyvissä peleissä, ei pelkästään ropeissa, on sellainen ominaisuus, että ne on tehnyt jotain "ekaa kertaa". Poislukien ehkä lucasartsn sekkailupelit, jotka olivat osasta toiseen melko hyviä (Steamista saa alkuperäisen monkey islandn uusilla äänillä ja graffilla hintaan 3.68€). Ja niitä pelejä meidän on kiittäminen siitä, että nykyään tulee edes melkein hyviä pelejä. Mutta se mutta. Nykyään tekniikka mahdllistaa niin paljon enemmän tekemisen kun joskus 80 tai 90 luvulla, jolloin "kaikki ne hyvät pelit" tehtiin. Siitä seuraa melkoinen nivaska ongelmia. Kun halutaan vapaampaa pelimaailmaa, miten kontrolloida juonen etenemistä juuri halutussa järjestyksessä? Jos tää jamppa osaakin nyt sekä kyykistyä, että ryömiä, niin miten vältetään tlanteet, jossa se pääsee paikkoihin, mistä ei pääse pois? Kun tämä Lasermiekka "oikeasti" tappaisi yhdestä osumasta, tai ainakin irrottaisi raajoja, miten saada peliin minkäänlainen tasapainoinen taistelu? Kun valitetaan ääninäyttelystä, animoinnin laadusta tai grafikasta, niin muistakaa, että saadakseen hyvän ja edes melkein realistisen ääninäyttelyn, pitää ääniä yhden ainoan hahmon nauhottaa kymmenien elokuvien edestä, mielellään moneen kertaan, eri intuitioilla, eri äänensävyillä ja eri agressiotasoilla. Kun animoinnista halutaan realistisempaa, niin miten ratkaista se ongelma, että nykypeleissä on niin käsittämätön määrä hahmon liikkeeseen vaikuttavia asioita, että motincapture näyttelijöitä tarvitaan käyttöön helposti miestyövuosien edestä.
Doom oli aikansa ehdoton ykköspeli. Se teki 3d räiskinnöille jotain, mihin kukaan ei uskonut. Se oli silloin hemmetin hyvä peli. Sitä tuli pelattua ja paljon. Onko se nykyään hyvä? No ei se ole millään muulla mittarilla mitattuna hyvä peli kun nostalgiamittarilla. On toki pelejä, jotka kestävät aikaa paremmin kun toiset. UFO (se ainoa oikea UFO) on edelleen kömpelöä käyttöliittymää, paskaa grafiikkaa, huonoja ääniä ja aivan surkeata talousmallinnusta lukuunottamatta pirun hyvä peli. Silent storm tuli ja uudisti ufon. Kun jos oikein tarkoiksi ruvetaan, niin eihän siinä ollut mitään muuta kun pirun paljon nätimmät ja toimivammat UFO taistelut täysin eri miljöössä.
Olen toki samaa mieltä jhesun (<3) kanssa siitä, että nykypelit on tai ainakin tuntuu meille veteraaneille aika paskalta. Muutamia iloisia poikkeuksia tulee silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti näin tuntuu olevan. Mutta pointtina sanottakoon myös se, että nykypelaaja asettaa pelille aika paljon kovemmat vaatimukset ennen ensimmäistäkään pelisekuntia kun mitä me silloin amiga500:lla tehtiin. Se että cannon fodderissa ei oikeasti ollu ku liikkumisnappi 8 suuntaan ampuminen ja kranaatti, mutta silti se oli perkeleen kova peli, kertonnee jotain.
Mun veljenpojat pelaa ensimmäisinä peleinään Lego starwarsia ja batmania, mä pelasin paper boyta ja catsia. On ne pelit aika erilaisia.
Nykyisin peleistä tehdään myös lähtökohtaisesti "tiukempi genresiä" kun ennen. Ei enää riitä, että sanoo rope, vaan pitää tietää, mihin osa-alueeseen on keskitytty. Onko se taistelu, onko se juoni vai se kuuluisa immersio? Silloin joskus räiskintäpeli oli räiskintäpeli. Wolfenstein 3d, doomit, hexen, heretic, jopa quake1 oli kaikki samaa genreä. Nykysin pitää valita, ostaako call of dutyn, joka kaikesta paskuudestaan huolimatta on eniten sotimiselta tuntunut peli. Sitä kun vaan ei jää nysväämään ja ettimään niitä kaikkia scriptien laukeamiskohtia, antaa palaa vaan. Antaa sodan viedä mennessään. Operation Flashpointissa taas ei ihan noin kannattanu liikkua. Velipoika pelaa call of dutyjä, paljon. Se tykkää, kun ne on helppoja. Voi alottaa millon vaan, lopettaa millon vaan, ja aina kun jatkaa, niin tietää, että se peli ei yritä tehdä mitään muuta kun hyvä immersion korkkarisodasta. Mä taas pidän evestä, kun siinä saa rauhassa miettiä kaikenlaista. Ei ole kiire. Slti siinä rittää opeteltavaa kymmenen-jopa kahdenkymmenen nykypelin edestä.
Iso syy siihen, että nykypelit on paskoja, vanhat hyviä, on se, että ennen ei oltu niin kriittisiä. Kukapa meistä ei haluaisi pelata peliä, jonka runko muistuttaa ofp:tä, mutta graffat olisi vaikkapa gta4:stä (ja maailman elävyys), sotiminen siitä itsestään, ajomallinnus simbinin viimesimmästä, lentomallit il2:sta/MSX:stä, fysiikka silent stormista vaikeustaso se ittelleen just oikea JNE
Eli vähän suhteellsuudentajua kiits
Eric_C