Runoja

[Sloth]

Terve!

Ajattelin tässä hetken mielenjohteesta laittaa tänne pari kirjoittamaani runoa ja haluaisin tietää, että mitä mieltä olette niistä. Jos antaisitte sopivaa ja rakentavaa kritiikkiä, että missä olisi paranneltavaa ja mikä hyvää, niin olisin kiitollinen.

Elikkäs tässä ois yksi runo näin aluksi:

"Uljaat ovat korpimaat vielä
Elossa suven sylissä siellä täällä
Sammaleet hennon pehmeinä
Ja korkeat metsät vehreinä

Lehdet kuihtuneet ovat tippuneet
Värit monet, ruskan loisteet
Maatuvaksi maan hohtavi
Kylmät ajat pian kohtavi

Ovat meren aallot jäätyneet
Ja viljapellot nääntyneet
Kun talven voima ihmiskuntaa
Kuoltaa, tuskaa ja lopuks' sortaa

Ovat kevään päivät tervetulleet
Jokaiselle kamppailusta tulleet
Mi' sulavi lumi, on kevään haikeus
Ja pian kukkivi sielun hengen kauneus

On pohjoisessa pieni kansa tää
Joka ei surustaan kauas nää
Monet kyyneleet jäätyvät
Ja aatteet unholaan kääntyvät

Vaikk' tuska vasten löis
Voi nousta ylös ja kestää töis
Hengen palavaa sisun voima on
Jaksaa vois vielä eik' mieli oo onneton"

 

[Sloth]

Eikö kukaan? Yhtään mitään? Ok..

 

[Alene]

En minä ymmärrä runoista juurikaan mitään. Sikälimikäli kun saa suoraan arvostella ilman mitään taiteenlajin tuntemusta niin hyvältä runolta vaikuttaa, ja se on ilahduttavan suomalainen Jotta saadaan jotain sisältöäkin arvosteluun niin kritiikkinä voisin sanoa että pari kohtaa tuntui hieman kömpelöltä, eli

Elossa suven sylissä siellä täällä

sekä

Ja pian kukkivi sielun hengen kauneus

Jälkimmäinen ei niin kovin kömpelö ole, mutta jotenkin tuntuu että toimisi paremmin jos sanan hengen jättäisi tuosta pois.

Siinäpä täydellisen amatöörin arvostelu, ole hyvä

 

[Sloth]

Kiitos! Amatööri tai ei, kaikki arvostelut ovat tervetulleita kunhan ovat asiallisia.

Tässä olisi sitten toinen runo näin viimeiseksi:

"Tasainen oli vihreä maa
Tasaista ruohoa vaan
Ei kumpua, ei kukkaa
Tasainen oli maa
Mutta sateen jälkeen
lensi lehti hento
Iltaruskon häiveen
Kun jatkui lento

Taa syksyn voimaan
Oli jäännyt hoivaan
Puusta irronnut lehti tuo
Talven jälkeen, kesä suo
Matkoja tuulisia
Menneitä kuulisia
Satoi tai paistoi
Vaiston vein taistoi

Jos vain tuuli kuuli
Ja oikein luuli
Lehti löytää tahtoi
Metsän tyyneyden
Toivoi minkä mahtoi
Ollen puun kanssa kahden
Sateen voiman tietäen
Jatkoi matkaa yksin viettäen

Kadoksissa oli puu
Jossa lehti ennen eli
Mutta alla puolenkuun
Yön tuulet eilistä eili
Luonto päättikin täyttää
Lehden haikean unelman
Ja antoi sen kotinsa löytää
Luokseen rakkaimman"

 

[sotamursu123]

Viimeks kun runon oon lukenu ni runo oli että "tämä on runo" ja siitä sitten piti parin sivun arvostelua vääntää...

 

[Sloth]

No ei nyt näistä tarvii mittään parin sivuisia kertomuksia ruveta kirjoittelemaan, vaan lähinnä piditkö siitä vai et.

 

[sotamursu123]

"tämä on runo" oli siis koko runo, jonka jouduin koulussa joskus arvostelemaan... 

 

[Vissy]

aika deeppiä ****tiä toi sun runos mursu kun siitä 2 sivua piti kirjottaa 

Itse en ole koskaan pitänyt runoista, jotenkin ei mene yksiin sen kanssa mitä itse tykkään kirjoittaa ja lukea. Yritän nyt sen perusteella mitä tiedän niin jotain pistää

Toinen runosi soljuu kyllä kauniisti, en toisaalta tajua tuota toisen säkeistön viimeistä "Vaiston vei taistoi", ja aikaisemmin "Menneitä kuulisia" <--- mitä tuo tarkoittaa? Kuulumisia? Kuuiltoja?

Sitten kolmannen säkeistön viimeinen rivi, "jatkoi matkaa yksin viettäen" ei sinänsä mitään vikaa kun sitä tarpeeksi katsoo, mutta tuo "viettäen" ei välttämättä sovi noiden muiden sanojen kanssa.

Nää on kyl paljon parempii runoja kuin mitä mä ikinä pystyisin tekemään, tos nyt on mitä mulle tuli mieleen

 

[Sloth]

Kiitoksia vastauksesta, minä tosin olen vasta aloitteleva nulikka joka toivois saavansa joku päivä julkaistua oman runokirjan/vihkosen. Itekkin kun on näitä runoja katellut niin olen huomannut että niissä on todella, todella paljon parantelemista, mutta kai jostakin se pitää aloittaa.

Tässä olisi nyt toinen tuno, jos joku haluaa sanoa mielipiteensä siitä. Vähän erilainen kuin edelliset runoni.

"Vielä kuuluu suvihento laulu korvissain
Vaikka talven tuuli kylmä käsissä käy
Ja tiet ovat kuin lumen syömää
Kuusen harjat hiutaleiden alle jää

Etsii aamulintunen metsästä suojaa
Eipä sekään muista luojaansa
Kun parvestaan taakse jäänyt
On se nyt yksinään

Ja kulkuri kulkee maantietä
Hieroo hän käsiään yhteen
Maahan askeleita jättäen
Vaeltaessaan maailman teillä

Ihmiset silmin kylmin kulkuria katsoo
Rikkauden antimet heillä on
Kulkurilla vain viina kostuttaa
Kurkkua ja sydänparkaa

Sydämen portti on suljettu, käy sinne ei kukaan
Vain ainoastaan avaimen löytäjä
Ja naarmuisen rautalukon aukaisija
Yksinäiseen pihaan

Ja kulkuri kulkee maantietä
Vuodenaikojen matkaavan mukanaan
Lie missä lämmin turva ja kaunis hymy?
Tähtien kimalluksiin ne vaipuu"