Nations' 5-a-Side 2 - Suomen joukkue

Users who are viewing this thread

Nämä on alustavat kokoonpanot, en osannut vielä päättää lopulllisia, sillä kaikki eivät olleet paikalla ja joidenkin aktiivisuutta en vielä täysin tiedä. Ensi viikolla pidetään luultavasti 3 harjoitusta/-matsia, joiden avulla joukkueet päätetään.
2. Joukkueelle täytyy myös keksiä nimi tai sitten pidetään se ihan Finlandina.

1. Joukkue:
Jabbe
Sotamursu
Lt
Bauglir
axL
MOnkey
Xplosion

2. Joukkue:
Zoltanus
Sandorra
ryozu
Alene
Sadnhappy
valtsu
Grey Warden

Päätöksen alla:
WEe
Jepekula
Cavetroll

14.8. TIISTAINA HARJOITUKSET*/-MATSI KLO (*20:00)!!! MUMBLEEN PUOLI TUNTIA ENNEN!
 
Tuota noin.

Oli aika järkkyä katsottavaa se eilinen treeni jos saan sanoa suoraan. Oli kyse sitten taktiikoista, niiden noudattamisesta/noudattamatta jättämisestä, yleisestä pelitasosta ja/tai yleisestä pelisilmästä. Useaan otteeseen esim. Ruinsissa jos käskytin koko tiimiä liikkumaan oikealle niin sieltä tuli useaan otteeseen 'Joo menkää te, mä meen tänne vasemmalle' ym. ihan älytöntä. Moneen kertaan eräät henkilöt lähtivät ihan yksin hyökkäämään päättömästi, suoraan vastustajan ansaan. Vaikka toki kyseessä olikin leppoinen treenisessio, niin tuollaisesta käyttäytymisestä saisi hyvin nopeeta bannit klaanista. Ainakin meilläpäin.

Sitten vielä tämä roundin alun aseiden ym. droppaaminen. Jos siinä kestää 2-3sec kauemmin, niin unohtakaa koko juttu. Jokainen sekunti on tärkeä ja, jälleen kerran, Ruinsissa, olin jo juossut keskiarcille kun muut olivat edelleen kylässä poimimassa tavaroitaan. Joko droppaaminen sujuu täysin moitteettomasti ja nopeasti tai sitten unohdatte sen kokonaan. Keskittykää olennaiseen.

Myöskin mumblessa tuli jatkuvasti turhaa puhetta jatkuvalle syötöllä kesken treenin. Ette te kuule käskyjä ettekä pysy kärryillä oikeassa matsissa jos teiltä menee ohi muiden pelaajien antamat vinkit vihujen sijainnista ja jne..

Niin! Ja vielä yksi asia. Oliko se Jabben johdolla se Ruinsin puolisko kun spawnattiin sieltä kylästä. 3-5 roundia mentiin niin että jokaikinen kerta mentiin oikealle ja saatiin turpiin vaikka selkeästi vastustajatiimillä oli paljon paremmat asemat. Juoksitte kuin päättömät kanat tyyppien perään jotka beittasivat ja sitten kuolitte. Oliko ehkä yksi roundi mikä voitettiin tuurilla ja sekin vain sen takia kun vastustajatiimi pakeni sinne vasemman puoleiseen ruinsiin (mikä oli mielestäni myös ihan älytön veto). Olisitte vain puskenut päälle heti ensi kontaktissa kun teillä oli ylivoima. Jos joku taktiikka ei toimi, se PITÄÄ vaihtaa. Ei pään hakkaaminen seinään auta ikinä. Jos tulee yksikin roundi turpaan, vaihtakaa taktiikkaa. Jos ette ekalla kerralla, niin viimeistään sillä toisella roundilla jos silloinkin tulee turpaan samalla taktiikalla. Mapissa on 2 x 5 roundia, jos häviätte heti kaksi ekaa putkeen niin jäljellä olevista kolmesta roundista tulee hyvin, hyvin vaikeat.

All in all: Meni vähän maku koko touhusta. Pahoitteluni että sanon asiat näin suoraan mutta näin vain näen nämä asiat. :neutral:
 
sadnhappy said:

Jos saan tähän kommentoida niin Sadnhappylle komento ja kaikki kuuntelee, toimi ainakin sillon kun ite pelasin Nations Cupissa :wink:
 
Jos johtajaa ei kuunnella niin se on kunnioituksesta kiinni mielestäni ihan hyvin Jabbea kuunneltiin viime nations cupissa ja kyllähän se tuotti tulostakin.
 
Näköjään joudun huomenna muutto puuhiin, suunta kohti imatralle!!! Koittakaas työ pärjätä siellä Nations cupissa!! En saa konetta viikkoon tai pariin D:
 
Itse otan mielelläni vinkkejä  vastaan Sadnhappyn kaltaiselta konkarilta, mutta ei minua kannata haukkua täällä foorumilla harjoitusten jälkeen vaan sen voi sanoa Mumblessa.
Olen vielä nuori ja komensin ensimmäistä kertaa Nations Cup 2011 - turnauksessa, joten opin koko ajan lisää. Aikaa on myös rajoitetusti, kun tulen arkipäivinä kotiin yleensä 17:30 ja kaikenlaiset asiat pitäisi hoitaa illan aikana, joten on vaikeaa niitä toimivia taktiikoita vetää hatusta. Syy myös siihen etten vaihtanut taktiikkaa oli siinä, että halusin seurata mikä meni väärin ja miten sitä pitää muuttaa. Kun kyse on oikeasta matsista, niin tietysti täytyy taktiikkaa muuttaa, jos se ei jollain kierroksella toimi.
Bauglirilla oli myös hyvä pointti, että kapteenia pitää kunnioittaa. Tappelimme näistä asioista viime Nations Cupissakin, vaikka säännöt oli laadittu ennen ensimmäisiä harjoituksia, silloinkin Mumblessa puhuttiin paskaa eikä keskitytty olennaiseen. Se on pelaajista kiinni miten he käyttäytyvät.
Dropit oli viime vuonna ongelma, mutta harjoittelun jälkeen ne sujui melko sulavasti. Niistä on mielestäni enemmän hyötyä, kun siitä, että menemme peruskamoilla ja voitamme sen 5 sekuntia.

Minua ei myöskään motivoi kauheasti se, että muutamat pelaajat alkavat siellä harjoituksissa valittamaan, että "lopetetaan jo, tää on tylsää ku hävitään koko ajan". Häviö pitää kestää ja olla kärsivällinen, ei asiat hoidu sormen napsautuksella vaan niitä täytyy harjoitella ja uhrata aikaa.
Jos joku ei jaksa sitä, että pelaamme 2 kenttää peräkkäin niin ei tarvitse tulla harjoituksiin. IG:llä tehtiin sama ja jokaisen kentän jälkeen puolen tunnin analyysi siitä, mikä meni väärin ja mitä pitää parantaa.

Ei minuakaan kiinnostaa pitää näitä harjoituksia iltaisin, jos teitäkään ei kiinnosta pelata Suomen Nations Cup - joukkueessa ja pärjätä turnauksessa. Se vaatii kovaa harjoittelua!

Mielestäni minulla on peiliinkatsomisen paikka, mutta myös Sadnhapyllakin. Jos on omasta mielestä paska taktiikka niin voi sanoa Mumblessa, että tää ei toimi, kokeillaan tehdä näin. Helppoa on tulla foorumille kirjoittamaan muutaman päivän päästä. Kun pelasimme USA:a vastaan 2011 niin joku joukkueesta ehdotti minulle taktiikkaa heidän serverilleen ja se toimi täydellisesti. Otan ilomielin muidenkin ehdotuksia vastaan enkä tyrmää niitä sen takia, koska toimin kapteenina. En pidä itseäni mitenkään parempana komentajana tai pelaajana, mutta jonkun pitää se vastuu ottaa, jos kukaan muu ei siihen tarjoudu. Meillä oli USA - matsissa loistava yhteishenki joukkueessa ja sen takia voitimme matsin ja se on paras Warbannd - matsi, jonka olen pelannut.
 
Jabbe said:
Itse otan mielelläni vinkkejä  vastaan Sadnhappyn kaltaiselta konkarilta, mutta ei minua kannata haukkua täällä foorumilla harjoitusten jälkeen vaan sen voi sanoa Mumblessa.

Missähän kohtaa haukuin muka sinua? Kun sanoin että 'Jabben johdolla' halusin varmistaa että olithan se sinä joka tiimiä johdit koska en teitä juuri erota äänen perusteella. Itse komensin ekan mapin ja yhtäkkiä liityit tiimiin ja otit komentajan roolin kysymättä. En sanonut mitään vastaan koska halusin nähdä miten käy.

joten on vaikeaa niitä toimivia taktiikoita vetää hatusta.

Toimivat strategiat kuuluu vetää hatusta ja improta parhaansa mukaan. Muuttuvaan tilanteeseen pitää reagoida spontaanisti.

Minua ei myöskään motivoi kauheasti se, että muutamat pelaajat alkavat siellä harjoituksissa valittamaan, että "lopetetaan jo, tää on tylsää ku hävitään koko ajan". Häviö pitää kestää ja olla kärsivällinen, ei asiat hoidu sormen napsautuksella vaan niitä täytyy harjoitella ja uhrata aikaa. Jos joku ei jaksa sitä, että pelaamme 2 kenttää peräkkäin niin ei tarvitse tulla harjoituksiin. IG:llä tehtiin sama ja jokaisen kentän jälkeen puolen tunnin analyysi siitä, mikä meni väärin ja mitä pitää parantaa.

1-2h treeneissä ei ole mitään outoa tai poikkeavaa mutta ennen treenien varsinaisesta alkua siinä oli paljon turhaa aikaa ja toisekseen mielestäni treeneissä pitäisi pysyä 1000 denarin budjetissa. Kun toinen tiimi voittaa 2-4 roundia putkeen niin ne viimeiset roundit eivät ole missään nimessä tasapuolisia vaan toisella tiimillä on 3000-4000 denarin varusteet kun taas toisella on 1000 denarin varusteet. Ei se ole mielestäni harjoittelua enään siinä vaiheessa. 2 x 5 round + 2 x 5 round systeemillä jokaisen kierroksen ensimmäinen ja toinen roundi on kiistatta tärkein joten harjoittelun, mielestäni, pitäisi liittyä juuri näihin ensimmäisiin roundeihin.

Mielestäni minulla on peiliinkatsomisen paikka, mutta myös Sadnhapyllakin. Jos on omasta mielestä paska taktiikka niin voi sanoa Mumblessa, että tää ei toimi, kokeillaan tehdä näin. Helppoa on tulla foorumille kirjoittamaan muutaman päivän päästä.

Mutta minähän sanoin! Sanoin sekä mumblessa kuin myös kirjoitin team chattiin että mitä te oikein teette, ei kannata hakata päätä seinään ym.. En viitsinyt heti treenien jälkeen kirjoittaa koska a.) oli muuta menoa b.) halusin muotoilla sanojani ajan kanssa.'

Voi huoh.  :neutral:
 
sadnhappy said:
Missähän kohtaa haukuin muka sinua? Kun sanoin että 'Jabben johdolla' halusin varmistaa että olithan se sinä joka tiimiä johdit koska en teitä juuri erota äänen perusteella. Itse komensin ekan mapin ja yhtäkkiä liityit tiimiin ja otit komentajan roolin kysymättä. En sanonut mitään vastaan koska halusin nähdä miten käy.
No anteeksi, että käytin väärää sanaa enkä kysynyt lupaa komentamiseen.

Toimivat strategiat kuuluu vetää hatusta ja improta parhaansa mukaan. Muuttuvaan tilanteeseen pitää reagoida spontaanisti.
Varmasti nämä monien sotajoukkojenkin komentajat vetävät taktiikat hatusta ilman suunnittelua. Välillä täytyy reagoida nopeasti, jos aikasempi taktiikka ei toimi, mutta kannattaa niitä nyt hieman miettiä eikä vaan marssittaa pelaajia päättömästi.

1-2h treeneissä ei ole mitään outoa tai poikkeavaa mutta ennen treenien varsinaisesta alkua siinä oli paljon turhaa aikaa ja toisekseen mielestäni treeneissä pitäisi pysyä 1000 denarin budjetissa. Kun toinen tiimi voittaa 2-4 roundia putkeen niin ne viimeiset roundit eivät ole missään nimessä tasapuolisia vaan toisella tiimillä on 3000-4000 denarin varusteet kun taas toisella on 1000 denarin varusteet. Ei se ole mielestäni harjoittelua enään siinä vaiheessa. 2 x 5 round + 2 x 5 round systeemillä jokaisen kierroksen ensimmäinen ja toinen roundi on kiistatta tärkein joten harjoittelun, mielestäni, pitäisi liittyä juuri näihin ensimmäisiin roundeihin.
Alussa sen takia oli turhaa, sillä kello ei ollut 19:00 vielä, jolloin harjoitukset alkoivat ja kaikki eivät olleet vielä ehtineet serverille.
Mielestäni kannattaa harjoitella myös sitä, kuinka pelata hyvin varusteltuja vihollisia vastaan ja eiköhän matseissakin saa ostaa niin hyviä tavaroita, kuin vain saa. Ei vastustajat sääli meitä ja käytä 1000 denaarin varusteita. Tiedän hyvin, että ensimmäiset kierrokset ovat tärkeitä, mutta aina ei voi voittaa niitä, vaikka kuinka on harjoiteltu ja täytyy yrittää päihittää vastustajat, vaikka heillä olisi minkälaiset tinakannut tahansa.

Mutta minähän sanoin! Sanoin sekä mumblessa kuin myös kirjoitin team chattiin että mitä te oikein teette, ei kannata hakata päätä seinään ym.. En viitsinyt heti treenien jälkeen kirjoittaa koska a.) oli muuta menoa b.) halusin muotoilla sanojani ajan kanssa.'
Team chattia monet eivät huomioi hirveästi pelin aikana, joten kannattaa sanoa ne Mumblessa. Ja se ei auta mitään, että huokailee siellä, vaan täytyy sanoa mitä on sanottavana.

Voi huoh.  :neutral:
Niinpä!

HARJOITUSOTTELU TÄNÄÄN KLO 20:00! MUMBLEEN PUOLI TUNTIA ENNEN!
 
Jabbe ja Sadnhappy hiljaa, olen tottakai itse paras johtaja 3 vuoden kokemuksella naked 2h rynnäköistä!  :lol:

Jos joku mölisee paskaa mumblessa, potki se pihalle mumblesta tai pyydä tiimin vaihtoa, tai keskeyttämään treenit kunnes paskan puhuminen loppuu kesken battlen loppuu.

Omalla johdolla ainakin tuntui porukka kuuntelevan, jopa Sandorra, vaikka tämä yleensä jostain minulle valittaakin. Vaikka kyllä kokemuksesta tiedän, että Lt ainakin yrittää sooloilla aika paljon, varsinkin jos tiimi häviää. Täytyy vain pitää kovempaa kuria.

sadnhappy said:
treeneissä pitäisi pysyä 1000 denarin budjetissa.
Tästä lähtien tehdään näin. Voin poistaa combat- ja round gold bonuksen käytöstä.

EDIT: ja sitten kaikki polakkeja hakkaamaan!  :twisted:
 
sotamursu123 said:
Omalla johdolla ainakin tuntui porukka kuuntelevan, jopa Sandorra, vaikka tämä yleensä jostain minulle valittaakin. Vaikka kyllä kokemuksesta tiedän, että Lt ainakin yrittää sooloilla aika paljon, varsinkin jos tiimi häviää. Täytyy vain pitää kovempaa kuria.
Se vaan tuntuu, että Sandorra kuuntelee sua, kun on mutennu sut :grin:
 
16.8. TORSTAINA KLO 20:00 HARJOITUSOTTELU BENEÄ VASTAAN NÄIN ALUSTAVASTI, VASTUSTAJA SAATTAA MUUTTUA!
MUMBLEEN PUOLI TUNTIA ENNEN!
 
Back
Top Bottom