Armeijan harmaisiin

mr.master

Count
Best answers
0
Ja khyllä, 06.01.2014 astutaan palvelukseen. Onhan tuohon vielä tovi. Valitettavsti en kesän satsiin päässyt, vaikka kaksi muuta kaveria pääsivät.  :lol: Olis varmaan siihen toiseen jonoon pitäny mennä, nii oisin voinnukki. Vähän nyt päähän kyllä ottaa. Tosiaan, onko täällä soomi foorumilla muita tähän aikaan palvelukseen mahdollisesti astuvia? :smile:
 

ryozu

Baron
Best answers
0
Älä ny, mukavampaa se on sitten mosakausi käytynä viettää iltavapaita kesäterasseilla. Ja jos on päälle 6kk, sen loppuajan pärjää sitten niillä muistoilla, paskanjauhannalla ja uusien mosien kiusaamisella.
 

Temuzu

Marquis
WBM&BNWWF&SVC
Best answers
0
Hemmm...Muistaakseni palvelukseen astuminen on 2013 kesällä, mikäli pääsen, kutsunnat on ens kuussa. Kainuuseen menossa, pioneeri/aliupseerikoulutusta ajattelin, mahdollisesti molempia. Kahtoo ny.
 

mr.master

Count
Best answers
0
Noh toivottavasti pääset! Aika niukasti kuulemma paikkoja, varsinkin kun taisi täällä olla koko vuoden ensimmäiset kutsunnot, joten paikat varmaa aika lailla lähiaikoina täyttyvät. Ite menin siis Kainuun prikaattiin, jalkaväkeen ja kesään koitin. Jännä että toisessa jonossa heti muutamat pääsi vaikka samoilla perusteilla koitin sinne itsekkin päästä. Siksi oisin tuonne kesään halunnut että jos sitte vuosi rapsahtaa, ei haittaisi opiskelu suunnitelmia sen kummemmin kun kesällä sitä kuitenkin päästäisi pois, mutta josse vuosi ny rapsahtais, niin suunnitelmat melkein vuodella joutuu siirtämään. Eihän se maailmaa tosin kaada. Kerkeääpä töitä ainaki tehdä ennen ja jälkeen intin että on varaa muuttaakin johonki.
 

Jhessail

Panzervixen
Master Knight
Best answers
0
Onnea matkaan! Kannattaa aloittaa lenkkeily hyvissä ajoin. On nimittäin helpompi tottua intti-elämään jos ei ole kroppa rikkipuhkipaskana heti alusta lähtien.
 

Temuzu

Marquis
WBM&BNWWF&SVC
Best answers
0
Ihan simppeli tunnin-kahden kävely suunnilleen päivittäin riittää jo pitkälle nimimerkillä kokemusta on mutta Coopperin testi meni silti reisille.
 

Sandorra

Sergeant
WBNW
Best answers
0
jopa puolen tunnin hölkkä on avuksi, kaikki auttaa kunhan saa hilattua ahterinsa tuolista ja liikkeelle.
 

Bergioyn

Grandmaster Knight
M&BWBWF&SNWVC
Best answers
0
Kunnon kohotus kyllä tosiaan auttaa, mutta jos ei muuta, niin kyllä se ihan vitutuksen/hyvän palkinnon voimalla menee.  :razz: Nimimerkki cooperista 2100, juoksin puolimaratonin alle 3 tuntiin koska siitä sai kuntsarin.
 

Bergioyn

Grandmaster Knight
M&BWBWF&SNWVC
Best answers
0
Omalta osaltani voin sanoa että laihdutus auttaa myös (jos siis painoa on liikaa tietenkin  :razz: ). Ite pudotin 17 kiloa ennen inttiä.
 

mr.master

Count
Best answers
0
Jhessail said:
Onnea matkaan! Kannattaa aloittaa lenkkeily hyvissä ajoin. On nimittäin helpompi tottua intti-elämään jos ei ole kroppa rikkipuhkipaskana heti alusta lähtien.
Kiitosta! Juuh ajattelin että tässä piakkoin vois alkaa käymään. Luultavasti iltasin ja aamusin menen jos kelit näin kuumina jatkuvat täälläpäin.
Itellä ei ny onneks ylipainoa ikinä ollutkaan, eikä siitä hätäkään. Tuli ny vielä kesän aikana jopa kilo pari laihuttua, jota en kyllä meinannu uskoa  :lol:. Nyt vielä kun alan käymään taas lenkillä nii eiköhä siitä tipaha viel jonkiverra ja kuntoki kasvaa.
 

Temuzu

Marquis
WBM&BNWWF&SVC
Best answers
0
Ite olin about 2kg ylipainoinen kun terkkarilla kävin, eli ei mitään katastrofaalista, tällä hetkellä painan suunnilleen saman verran, tod. näk. enemmän, eli 82-84kg.
 

Jhessail

Panzervixen
Master Knight
Best answers
0
Suomen armeijassa panostetaan edelleen kestävyyteen lihasmassan sijasta. Voimaa kyllä tarvitsee jonkun verran mutta kyllä RK-62:sen ja kenttäpakkauksen käsitteleminen onnistuu tytöiltäkin - eli nimenomaan se kestävyyskunto on tarpeen. Jos jaksaa kävellä reppu selässä kolme-neljä tuntia yhteen putkeen, on jo aika hyvä peruskunto. Tietysti jos haluaa erikoishommiin, niin sitten pitää kunnonkin olla ihan eri luokkaa.

Cooperin testi mittaa juoksukestävyyttä, eli kaveri joka ei pärjää Cooperissa voi ihan hyvin pärjätä hyvin marsseilla. Itse juoksin 2650 parhaimmillaan PsRukissa muttei yksikään marssi jäänyt kesken tai väliin. Mutta tietysti se helpottaa mitä paremmin jaksaa juosta. Sisulla puskee vaikka läpi harmaan kiven mutta jos kroppa on ihan paskana, se kyllä vaikuttaa psyykkiseen puoleen negatiivisesti.

Vaikka se onkin totta että kaikki liikunta on hyväksi, suosittelisin että vähintään kolme kertaa viikossa juoksee/hölkkää/kävelee niin että hikoilee mutta pystyy vielä puhumaan, ainakin 45 minuuttia, mieluiten tunnin ajan. Ja jos on laiha ruipelo kyseessä, niin proteiinia kehoon ennen ja jälkeen suorituksen niin alkaa lihakset kasvamaan kunnolla. Ei tarvitse mitään lisäaineitakaan hommata, pavuissa on protskua vaikka millä mitalla ja muitakin proteiini-rikkaita ruokia löytyy.

Jos pinohiireksi haluaa, niin sitten kannattaa satsata voimakestävyyteen myös. Joutuu nimittäin kantamaan työkaluja ja telamiinoja sen verran usein että nirunaru-käsivarret huutaa hoosiannaa.

2600 metriä Cooperissa
14 leukaa jalat suorana
60 vatsaa minuutissa
50 punnerrusta minuutissa

Noihin lukuihin jos pääsee niin on ihan hyvin pullat uunissa.
 

Alatzy

Squire
M&BWB
Best answers
0
Itellähän on intti edessä vasta 3 vuoden päästä tai aikaisemmin, riippuu siitä miten nopeesti saan kaksoistutkinnon tehtyä.

Coopperissa menee nykyään 2700 ja lihaskunto on ihan kohtalainen. Nyt ois tarkotus alottaa kunnon treenit ihan vaan armeijaa varten.
Sissiksi olis tarkotus mut kyllä joku kovempi hommanki kelpais :cool:

Mut tosiaan aikaahan on mulla vielä runsaasti palvelukseen astumiseen.
Ei muuten oo täällä ketään kuka osais kertoa vähän sissikoulutuksesta?
 

mr.master

Count
Best answers
0
Alatzy said:
Itellähän on intti edessä vasta 3 vuoden päästä tai aikaisemmin, riippuu siitä miten nopeesti saan kaksoistutkinnon tehtyä.

Coopperissa menee nykyään 2700 ja lihaskunto on ihan kohtalainen. Nyt ois tarkotus alottaa kunnon treenit ihan vaan armeijaa varten.
Sissiksi olis tarkotus mut kyllä joku kovempi hommanki kelpais :cool:

Mut tosiaan aikaahan on mulla vielä runsaasti palvelukseen astumiseen.
Ei muuten oo täällä ketään kuka osais kertoa vähän sissikoulutuksesta?
Sissikoulutusta ei ole nykyään  :wink: Vastaava taitaa olla laskuvarjojääkärit ymmärtääkseni. Lueskele netistä, sieltä löytääpi. Kutsunnoissa sen verran sanoi että 10kg reppu, 3km 12 minuuttiin nii pääsee. Jos menee 14min, voi jo katsoa itelleen valmiiksi bussin jolla lähtee kotiin.
 

Temuzu

Marquis
WBM&BNWWF&SVC
Best answers
0
Jhessail said:
Jos pinohiireksi haluaa, niin sitten kannattaa satsata voimakestävyyteen myös. Joutuu nimittäin kantamaan työkaluja ja telamiinoja sen verran usein että nirunaru-käsivarret huutaa hoosiannaa.

2600 metriä Cooperissa
14 leukaa jalat suorana
60 vatsaa minuutissa
50 punnerrusta minuutissa

Noihin lukuihin jos pääsee niin on ihan hyvin pullat uunissa.
Jooh, pitää alkaa katella jotain kuntosalikorttia, tässä on joko koulun oma sali jonne lukiolaiset pääsee ilmaseks 8-16, tai Peurunka, mikä saattas olla vähän...Tehokkaampi.
 

Jhessail

Panzervixen
Master Knight
Best answers
0
Vanhat sissit ovat nykyään tiedustelijoita. LJK tja Sukelluskoulu ovat tietysti ne kovimmat paikat. Rajajääkärin hommat ovat kovana kolmosena. Mutta kaikissa jalkaväen joukko-osastoissa koulutetaan tiedustelijoita jos haluaa maksimoida kurjuuden.
 

Alatzy

Squire
M&BWB
Best answers
0
Vai niin, täytyy sitten tiedustelijaksi yrittää. Kaveri on tällä hetkellä laskuvarjojääkärinä, kuulemma pirun kovaa hommaa.
 

Hjálmarr Ukkometso

Meikäläisen armeija alakaa joskus tuossa vuoden tai kahden päästä, ei ole vielä varmoo tietoo (jos ies pääsen itse armeijaan.). Minulla on vähän pikkasen ylipainoa, kait sekin sitte häviää kun nyt kävelen melkein joku 15-20 minuuttia joka päivä. Kait sitä pittää pidentää muutamalla kymmenellä minuutilla.

Mutta mutta, onnea vaan sinne armeijaan!