Search results for query: *

  1. Eric_Clapton

    War at Scandinavia (fin)

    Alatzy said:
    Leij0na said:
    Kannattaa lukea Matti Klingen Lyhyt Suomen historia -kirja. Siinä kerrotaan lyhyesti Suomen historiasta. Kannattaa lukea tarkasti sivut 7-27 joissa kerrotaan selvästi suomalaisista heimoista, ja siitä ettei Suomen alueella asunut ennen ruotsalaisten tuloa mitään kivikauden tasoisia ihmisiä, vaan ihan älykkäitä asukkaita joilla oli omat kulttuuriset piirteet. Tämän takia olisi kiva jos vaikkapa vikingr modissa olisi joku suomalainen heimo. Mutta heidän mielestään suomen alueella ei mukamas ollut keskittynyttä väestöä. Kannattaa lukea jos ei jaksa kahlata mitään tiiliskiveä läpi.
    Kun vedit viikingit tähän tavallaan mukaan, niin viikinkien aikaan viikingit pelkäsivät suomalaisia..
    Jostain olen näin ainakin lukenut/kuullut..
    Korjatkaa jos olen väärässä.

    haha, tulenpas tänne huutelee kännipäissäni.

    Totta. Historian tutkijat ovat vahvasti sitämieltä, että suomeen ei koskaan tullut viikinkikulttuuria siksi, että ne sai yksinkertaisesti turpiin aina ku ne koitti. Etelärannikolta ja jostai pohjanmaan rannikkoseuduilta on löytynyt jotai uponneita viikinkilaivoja ja jotai mökkiä, mut ne on kaikki oletettavasti tuhottu ennenko on kulttuuri alkannu kukoistaa. Ja ennenkun alatte röyhistellä rintojanne siitä, että suomalaiset veti viikinkejä pataan, niin ei. Ne oli enimmäkseen ruotsalaisia. Niitä meidän maamme suomenruotsalaisten uusirikkaiden mulkkujen (Fazer, Ernrooth, Paulig, Ingman jne) esi-isiä. Niitä ensimmäisiä jotka suomessa puhuivat ruotisa. Niitä joiden takia yhä tänään te kaikki rakkaat foorumiwarriorit opiskelette koulussa ruotsia.

    Joskin on epätarkkaa tuo aikamääreiden kanssa. Viikingithän kävi täällä jo 800 luvulla, mutta ruotsalaiset massat valloittivat rannikkomme vasta 1200 luvun puolella suuremmin. Suomen merenpuoleinen rannikkoseutu on ollut ennen ruottalaisten tuloa varsin kuivaa ja asukasköyhää aluetta jostain kumman syystä isoin osin.

    Eric_C
  2. Eric_Clapton

    Mount & Blade yleinen keskustelu

    Comrade Temuzu said:
    No on nyt perkele, sinuakin näkee. Ihme stalkkeri >:U

    Hihiihi...

    Eric_C
  3. Eric_Clapton

    Mount & Blade yleinen keskustelu

    Mitäs täällä öristään? Töihin siitä hushus!

    Eric_C
  4. Eric_Clapton

    Vapiskaa ruojat!

    Katos, jhesusta tuli pomo :eek:

    Noh, eikai se paha virhe ole :wink:

    Eric_C
  5. Eric_Clapton

    Omia tuotoksia

    nyt vasta oli aikaa kuunnella elementalin tuotantoa. Ihan pätevä jätkä, täytyy sanoa. En ole oikeesti mikään arvostelemaan konserttimusiikkia, mutta filiksistä osaan sanoa jotain. Jostain syystä mulla jäi kaikissa biiseissä kaipaamaan kuvaa. koitin jopa silmät kiinni, mutta noi on niin leffamusaa :wink: ja tarkoitin tota hyvällä :smile:

    Eric_c

    ja kiitti kehuista, kivaa aina kuulla js joku tykkää :>
  6. Eric_Clapton

    Pelit 10-15 vuoden päästä..

    Vennant said:
    Eric_Clapton said:
    Muistakaa tämä threadi 10-15 vuoden päästä, kaivetaan se esin ja katsotaan miten kävi :smile:

    Eric_C
    Kaunis ajatus, mutta kuinka moni meistä vielä pyörii täällä silloin? Itsekin varmaan olen tuossa vaiheessa päässyt pitkälle poliisin uralla(toivottavasti) ja perhettäkin varmaan pukkaa. Luultavasti olen siinä vaiheessa jo unohtanut koko sivuston...  :neutral:

    mitäs vittua toi on? ei harrastuksaia voi tollasten takia unohtaa? Miksi toi olis este millekkään? itte oon ollu työelämässä jo puoli vuosikymmentä useiden koulujen jälkeen, kohta pukkaa perhettä, mutta ei se mua estä leikkimästä fiksua forumeilla teineille ;-p

    eric_c
  7. Eric_Clapton

    Omia tuotoksia

    Itse olen touhunnut analogisen elekroonisen musan parissa pitkään. Ensimmäiset omat sävellykset koodattiin amiga 500:lla suoraan basicilla, nykyään Analogimallintavia synia, beatbokseja, elektronisia efektejä ja ennenkaikkea Reason 4.0.

    www.myspace.com/lerssi10000

    Tuolla on terasapina biisistä väärä versio ja se on muutenkin ihan turhaan siellä, kun ei kuulu mun genreen mitenkään, mutta kännissä yhessä illassa väännettynä se jäi sinne. Siitä kun ottaa alusta sen intron (melkein 1½ minuuttia) pois, niin ollaan hyvin lähellä finaaliversiota. Muut biisit ovat omempaa minua. Nimimerkistäni huolimatta en juurikaan soita kitaraa :wink:

    Eric_C
  8. Eric_Clapton

    Pelit 10-15 vuoden päästä..

    pelit.

    - Kehitystä on vuosien varrella ollut niin hyvää kun huonoa. Veikkaan että nyt jo leffoissa oleva 3d tekniikka tulee istumaan peleihin mitä pikimmiten ja se tulee kehittymään rajusti tulvaisuudessa. Olettaisin, että piakkoin sirrytään takasin kultaisen 90 luvun virtuaalkypäräkokeiluihin, mutta hieman paremalla tekniikalla ja menestyksellä.

    - Ohjaus tule kehittymään nintedo wiin kartoittamalle tielle rajusti. 10-15 vuoden päästä näppis+hiiri on historiaa peliohjaimena.

    - Grafiikka tulee 3d:n lisäksi siirtymään sitä tavoittelevissa peleissä kohti fotorealistisuutta ja ehkäpä jopa sihen asti.

    - Erilaiset fysiikkaa hämäävät laitteet tulennevat tulemaan mukaan, esim. kipu, g-voimat jne.

    - Indie pelit tulevat saamaan entistä parempia työkaluja käyttöönsä, joten indiepelejen ja tellisten peljen ero tulee kaventumaan. Tämä taas tekee sen, että teolliset pelit ei voi jatkaa hinnannousua enää pitkään.

    - Äänipuolella puhesynteesi tulee yleistymään ja ehkä muuttumaan standardiksi, jolloin ääninäyttelijöitä ei enää tarvita.

    - Isot ja onnistuneet leffapelit tulevat kaventamaan hollywodin ja peliteollisuuden rakoa entisestään ja veikaampa, että tulevaisuudessa leffapelit tulvat todella olemaan osa elokuvaa ja tärkeä osa sitä.

    - Kaikki nämä asiat tulevat tuomaan simulaatiopelaamisen takaisin isoksi pelimarkkina-alueeksi. Olkoonkin sitten vaikka LOTR simulaattori tai A boy and his blob simulaattori, mutta jokatapauksessa kun sekä ohjaus, että grafiikka että fysiikka tulee realististumaan, se väistämättä teke enemmän ja enemmän simulaatiomaiseksi kaikki pelit.

    80% näistä veikkauksista tulee toteutumaan. Se mikä 20% jää toteutumatta, n ota kantaa, mutta 80% tulee toteutumaan. Muistakaa tämä threadi 10-15 vuoden päästä, kaivetaan se esin ja katsotaan miten kävi :smile:

    Eric_C
  9. Eric_Clapton

    Lautapelit

    Itte pelailen carcassonnea aika ajoin. Löytyy 7 lisäsaa, joista 5 on kä'ytössä. Paljon sääntöjä muistettavaks, mutta ongelma on se, että peliaika venyy yli 5 tuntin :-/

    Mahtava peli jokatapauksessa.

    Eric_C
  10. Eric_Clapton

    Klassikkoroolipelit

    Hahmokehityksestä puhuttaessa on pakko puuttua keskusteluun. Joskin aion taas puhua jo kaikkien kyllästymästä EVE Onlinesta.

    Evessä hahmonkehitys on se roolipelijuttu. Toki siinä on taistelukin toimivaa (joskin alottelijalle todella sekavaa, vaikeaa ja hämmentävää), mutta Even systeemi hoitaa hahmonkehitys on kyllä hyvä.

    Ensinnä, siinä ei saavuta grindaamalla mitään. Toisekseen siinä ei levelöidä laisinkaan. Evessä kerätään skillpointseja, joita saa puhtaasti aikaa vastaan. Kerättyjen SP määrään per tunti vaikuttaa atribuutit (ne perinteiset, äly, muisti, tahdonvoima, karisma ja huomiokyky). Jokaisella skillillä on ensisijainen ja toissijainen atribuutti joka vaikuttaa oppimisnopeuteen kaavalla ensisijainen x puolet toissijaisesta = sp / tunti. Atribuutteja voi nostaa opiskelemalla learning skillejä, jotka antaa yhden atribuutin per taso. Myös kaupasta saa aina +5 saakka implantteja jotka nostavat ko. atribuuttia.
      Tämän jälkeen kaikki taidot (yhteensä n. 200kpl erilaista skilliä) on jaettu rankingeihin tasoille 1-18. Ykköstason skillin ensmmäinen leveli on 256 pistettä. kakkostasolla se on 512 pistettä. Kaikilla taidoilla on viisi leveliä. Vastaavasti ykköstason level V skilliin on sijoitettu 256 000 pistettä, missä kakkostason skilliin on sijoitettu 512 000 pistettä. Laskekaa itse, mitä tulee 18 tason skillistä. Ja siis tasot ei tuplaa sp määrää vaan lisää aina yhden, eli kolmostason skilli on 768 000 pistettä V tasolla.
      Melkein kaikilla skilleillä on suoraan jotain hyötyä, esim. gunnery skillillä saa 2% per leveli lisää rate of fireä. Mutta sen lisäksi löytyy kasa muita skillejä jotka antaa samaa rate of fireä. Lisäksi löytyy suoraan lisää damagea antavia skillejä kolmea eri skilliä. Tämän lisäksi lähes kaikissa (kaikissa tappelualuksissa) on aluskohtaiset bonukset, jotka toimivat siten, että alusta käytettäessä saa esim. 5% rate of fireä ja 5% lisää damagea per alus skillileveli. Tämä kokonaisuudessaan eskloituu siihen, että alotustasolla ollessaan aluksesta saa 50dps ja kaikki skillit tapissa 150 dps. Muuttamatta mitään muuta kun omia skillejä.
      Huono puoli systeemissä on se, että käytännössä kukaan ei ikinä voi saada kaikkia skillejä tasolle V. Apuohjelmia hyväksikäyttäen olen laskenut, että kestää suunnilleen 13 vuotta opiskella kaikki skillit taoslle V, mutta skillejä tulee joka päivityksessä lisää.
      Fakta tossa huonossa puolessa toisaalta on se, että kenenkään ei tarvitse saada kaikkia skillejä tasolle V. Evessä pitää keskittyä johonkin osa-alueeseen. Keskittymällä pääsee jo kuukaudessa kovaksi tekijäksi jollain osa-alueella, mutta muut on sitten ihan turhaa. Itse nyt vuoden pelanneena olen kerännyt 17 miljoonaa skillipistettä, osaan lentää yhtä rotua neljästä ja siltäkin vaan pienempiä aluksia, joista pienimpiin (frigatti kokoset) alkaa olla skillit maksimoitu.

    Niin tai näin, niin even hahmonkehitys on massiivinen elämys kaikille grinderi levelöijille.

    Toinen selkeästi roolipelimassasta poikkeava ominaisuus Evessä on se, kun kuolee, niin se todella sattuu. Aina kun alus menee alta, se todellakin menee alta, ei toivoa saada sitä takaisin muuten kun ostamalla uusi. Ja alukset, sekä siihen pultattavat moduulit maksaa rahaa. Evessä kun on mahdollistettu pelirahan ostaminen euroilla, on helppo kertoa, mitä jotkut alukset maksaa. Battleship kokoluokan alus täydessä fitissä (normaalissa kamassa, ei niissä kalliissa) maksaa suunnilleen 5€ hajottaa. Pelin halvimmat alukset maksaa taas noin 200k isk fitissä, ja 300m isk = 15€ joten ne on käytännössä ilmaisia. Kallein alus taas maksaa sen 70 miljardia, mikä taas tarkoittaa pyöreästi 840€. Huomioikaa tässä kohtaa, että pelirahaa ei voi laillisesti muuttaa oikeaksi rahaksi, vain päinvastoin.
      Toinen pointti kuoleman sattuessa on se, että evessä pitää olla itsestään aina aktiivinen klooni siltä varalta, että pakokapsulikin tapetaan. Kloonitasoja on parikymmentä, joista jokainen pitää tallessa tietyn määrän skillipisteitä. Jos kloonia ei ole ja kuolet, niin silloin lähtee kovalla vaivalla (pitkällä ajalla) kerätyt skillipisteet. Nykysin ei enää lähde brutaalilla meningillä, kun se söi liikaa pelaajakantaa, mutta jos kuolet päivittämättömällä kloonilla, pisimmästä opiskellusta skillistä menettää 15% skillipisteitä. Mikä omalla kohdalla tarkottaisi pyöreästi viikon skilliajoa. Se sattuu ja pahasti. Ennenvanhaan, jos oli perusklooni, joka pitää 900k pistettä tallessa ja kuolit 50m pisteen kanssa, niin sitten herättyäsi sulla oli sen 900k pistettä, mutta kuten sanottua, liian moni pelaaja lopetti ton takia.

    Eiköhän tässä taas ollut tälle kertaa.

    Eric_C
  11. Eric_Clapton

    Klassikkoroolipelit

    jhesulla on oma pointti tossa suuvaahdon keskellä, MUTTA Itse olen tässä ankaran evetyksen lomassa ostellut paljon vanhoja "hyviä" pelejä. Niitä pelejä minkä takia mä pelaan edelleen. Noissa monissa oikeasti hyvissä peleissä, ei pelkästään ropeissa, on sellainen ominaisuus, että ne on tehnyt jotain "ekaa kertaa". Poislukien ehkä lucasartsn sekkailupelit, jotka olivat osasta toiseen melko hyviä (Steamista saa alkuperäisen monkey islandn uusilla äänillä ja graffilla hintaan 3.68€). Ja niitä pelejä meidän on kiittäminen siitä, että nykyään tulee edes melkein hyviä pelejä. Mutta se mutta. Nykyään tekniikka mahdllistaa niin paljon enemmän tekemisen kun joskus 80 tai 90 luvulla, jolloin "kaikki ne hyvät pelit" tehtiin. Siitä seuraa melkoinen nivaska ongelmia. Kun halutaan vapaampaa pelimaailmaa, miten kontrolloida juonen etenemistä juuri halutussa järjestyksessä? Jos tää jamppa osaakin nyt sekä kyykistyä, että ryömiä, niin miten vältetään tlanteet, jossa se pääsee paikkoihin, mistä ei pääse pois? Kun tämä Lasermiekka "oikeasti" tappaisi yhdestä osumasta, tai ainakin irrottaisi raajoja, miten saada peliin minkäänlainen tasapainoinen taistelu? Kun valitetaan ääninäyttelystä, animoinnin laadusta tai grafikasta, niin muistakaa, että saadakseen hyvän ja edes melkein realistisen ääninäyttelyn, pitää ääniä yhden ainoan hahmon nauhottaa kymmenien elokuvien edestä, mielellään moneen kertaan, eri intuitioilla, eri äänensävyillä ja eri agressiotasoilla. Kun animoinnista halutaan realistisempaa, niin miten ratkaista se ongelma, että nykypeleissä on niin käsittämätön määrä hahmon liikkeeseen vaikuttavia asioita, että motincapture näyttelijöitä tarvitaan käyttöön helposti miestyövuosien edestä.

    Doom oli aikansa ehdoton ykköspeli. Se teki 3d räiskinnöille jotain, mihin kukaan ei uskonut. Se oli silloin hemmetin hyvä peli. Sitä tuli pelattua ja paljon. Onko se nykyään hyvä? No ei se ole millään muulla mittarilla mitattuna hyvä peli kun nostalgiamittarilla. On toki pelejä, jotka kestävät aikaa paremmin kun toiset. UFO (se ainoa oikea UFO) on edelleen kömpelöä käyttöliittymää, paskaa grafiikkaa, huonoja ääniä ja aivan surkeata talousmallinnusta lukuunottamatta pirun hyvä peli. Silent storm tuli ja uudisti ufon. Kun jos oikein tarkoiksi ruvetaan, niin eihän siinä ollut mitään muuta kun pirun paljon nätimmät ja toimivammat UFO taistelut täysin eri miljöössä.

    Olen toki samaa mieltä jhesun (<3) kanssa siitä, että nykypelit on tai ainakin tuntuu meille veteraaneille aika paskalta. Muutamia iloisia poikkeuksia tulee silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti näin tuntuu olevan. Mutta pointtina sanottakoon myös se, että nykypelaaja asettaa pelille aika paljon kovemmat vaatimukset ennen ensimmäistäkään pelisekuntia kun mitä me silloin amiga500:lla tehtiin. Se että cannon fodderissa ei oikeasti ollu ku liikkumisnappi 8 suuntaan ampuminen ja kranaatti, mutta silti se oli perkeleen kova peli, kertonnee jotain.

    Mun veljenpojat pelaa ensimmäisinä peleinään Lego starwarsia ja batmania, mä pelasin paper boyta ja catsia. On ne pelit aika erilaisia.

    Nykyisin peleistä tehdään myös lähtökohtaisesti "tiukempi genresiä" kun ennen. Ei enää riitä, että sanoo rope, vaan pitää tietää, mihin osa-alueeseen on keskitytty. Onko se taistelu, onko se juoni vai se kuuluisa immersio? Silloin joskus räiskintäpeli oli räiskintäpeli. Wolfenstein 3d, doomit, hexen, heretic, jopa quake1 oli kaikki samaa genreä. Nykysin pitää valita, ostaako call of dutyn, joka kaikesta paskuudestaan huolimatta on eniten sotimiselta tuntunut peli. Sitä kun vaan ei jää nysväämään ja ettimään niitä kaikkia scriptien laukeamiskohtia, antaa palaa vaan. Antaa sodan viedä mennessään. Operation Flashpointissa taas ei ihan noin kannattanu liikkua. Velipoika pelaa call of dutyjä, paljon. Se tykkää, kun ne on helppoja. Voi alottaa millon vaan, lopettaa millon vaan, ja aina kun jatkaa, niin tietää, että se peli ei yritä tehdä mitään muuta kun hyvä immersion korkkarisodasta. Mä taas pidän evestä, kun siinä saa rauhassa miettiä kaikenlaista. Ei ole kiire. Slti siinä rittää opeteltavaa kymmenen-jopa kahdenkymmenen nykypelin edestä.

    Iso syy siihen, että nykypelit on paskoja, vanhat hyviä, on se, että ennen ei oltu niin kriittisiä. Kukapa meistä ei haluaisi pelata peliä, jonka runko muistuttaa ofp:tä, mutta graffat olisi vaikkapa gta4:stä (ja maailman elävyys), sotiminen siitä itsestään, ajomallinnus simbinin viimesimmästä, lentomallit il2:sta/MSX:stä, fysiikka silent stormista vaikeustaso se ittelleen just oikea JNE

    Eli vähän suhteellsuudentajua kiits

    Eric_C
  12. Eric_Clapton

    Asevarasto

    ihan tavallinen varsijusi. Kuten sanottu, niin kaveri takoi jousen itse damaskusteräksestä, että sillä oli ekassa yrittämässä paunat vähän hausessa :smile:

    Erc_C
  13. Eric_Clapton

    Asevarasto

    Lorraine said:
    No meikätytteliltä löytyy pistol crossbow, tulee varmaan nyt alkaneen vuoden puolella long bow.

    Hankin yhestä metsästyskaupasta, ei tarvi aselupaa tms. Laukaisuteho 80lbs, tavalliset kevyet alumiininuolet.

    Onhan sitä vaarallista kamaa kyllä vähän joka paikassa. Autotallissa hemmetisti sahoja ja pari moottorisahaa. Ja onhan toki ne 63 ruuvimeisseliäki tosi uhkaavan näkösiä.

    Noihin kaupan "halpoihin" (olettamus) jusiin, sekä varrellisiin, että perinteisin, että talja mallisiin kannattaa suhtautua aika varauksella noiden Lbs osalta. Esim pistoolicrossbow jos on oikeasti 80lbs niin se jää ilman apuvälineitä lataamatta joka ikiseltä täällä olijalta.

    Kaveri takoi ittelleen damaskisen varsijousen jousen. Ensimmäinen versio oli vähän turhan raju, kun se jäi johonkin 500 paunan paikkeille. Piti olla kaks miestä ja vyötalja että sen sai ladattua, mutta kyllä sillä se 12mm vasama uppos kokonaan petäjän kylkeen. Seuraava versio jäi 200 paunaan, niin se saa jaloilla just ladattua. Siinä on siis latausvyö, joka toimii taljana ja se ladataan jaloilla, ei käsillä.

    Eric_C
  14. Eric_Clapton

    Asevarasto

    Mulla löytyy:

    - Puukkoja, erilaisia noin 50kpl
    - Jousia, perinnejousia, suurin osa itsetehtyjä, nin 20kpl
    - Rinnakkaispiippuinen haulikko
    - Puoliautomaaginen .22lr
    - Kymmenkunta kirvestä (osa kyllä työkaluja enempi ku aseita)
    - Moottorisaha (3kpl)
    - Muutama pinniritsa
    - Yks "oikee" ritsa
    - Muutama linko
    - 2 vipukeihästä
    - 3 "sotilas" keihästä
    - muutamia heittokeihäitä
    - Miekka
    - Kasa itsetehtyjä heittotähtiä
    - Ehkä 40kpl heittoveitsiä
    - Sit kaikki humpuuki päälle, kuten erilaiset kepit ja mailat yms.

    Eric_C
  15. Eric_Clapton

    Mitä pelaat eniten?

    pitkästä pitkästä aikaa kaivoin DOD:S naftaliineista. Siinä on kyllä tiimiräiskintöjen aatelia :smile:

    sit tietty evessä jumitan edelleen. Allianssin  jhdossa, eka capital tappo takana, muutto 0.0 edessä. eve elämä luistaa omalla painollaan. 16m skill pintsia kasassa.

    Eric_C
  16. Eric_Clapton

    Todellista girrrrrrrlpoweria!

    Tasa-arvon nimissä postaan tänne vähän äijäpoweria sekaan. Ei mitään klassista sellasta, mutta ... nää jätkät osaa asiansa :wink:

    http://www.youtube.com/watch?v=YWnpwV63KiY

    Tämä esimerkkinä siitä, että miesalastomuus vaan on ihan helvetin kaunista :smile:

    http://www.youtube.com/watch?v=KoQb8vb4blA

    Tässä taas tasa-arvon nimissä vien tummaihoisilta taas yhden meriitin pois :smile:

    Eric_C

    edit:

    löytyi toi jälkimmäinen väreissä ja "hieman" eri musiikilla :smile:

    http://www.youtube.com/watch?v=rNXKuwhhC1c&feature=related
  17. Eric_Clapton

    Hyvästi yksityisyys

    On mullakin monia venäläisiä tuttavia ja ovat ihan eri tavalla vieraanvaraisia ja ystävällisiä kun kukaan tuntemani suomalainen. Menee kylään, niin kyllä saakeli on pitopöäytä pystyssä. Sama ku manneilla. Ne on kanssa hemmetin mukavia ja vieraanvaraisia, mutta niillä on omat kulttuuriset ongelmansa myös.

    Eric
  18. Eric_Clapton

    Hyvästi yksityisyys

    toi on kyllä yks "sivistysmaitten" pahimpia syntejä on se, että heti haukutaan rasistiksi kun joku parjaa maahanmuuttajia. Ei se musta rasistia tee, jos oon sitä mieltä, että niistä isompi prosentti on rikollisia ku suomalaisista. Ei se tee musta rasistia, että kiroilen ryssiä jotka ajaa tuolla kutos ja seiskateillä ihan miten sattuu. Ja ennenkaikkea se ei tee musta rasistia, että sanon neekeri, ryssä tai manne. Se tekee musta rasistin, jos lähtökohtaisesti vihaan niitä tai jos lähtökohtaisesti pidän niitä huonompina ihmisinä ku itteämme. Fakta on kuitenkin se, että ne osat väestöä, jotka hakeutuu maahanmuuttajiksi, niin on yleensä moraalisesti sit vähän vähemmän kaidalla tiellä.

    Mua todellakin vituttaa se paska, mitä tosta rasismista solkataan. Ittekkin mun akkelilta kuulen jatkuvasti tota rasismiläppää, kun kiroilen ryssiä maanteillä. Ja eestiläiset, latvialaiset ja ne muutama liettualaista, jotka täällä kikailee, on liikenteessä paljon väliinpitämättömämpiä ku me suomalaiset, jotka myös ollaan aika toheloita tiellä. Sen huomaa parhaiten, ku joka päivä niitten puoliryssien gruusialaisten maantierosvojen seassa ajelee.

    Sekin on fakta, että monet noista baltian ja ryssäin vahvistuksista tulee tänne nimenomaan tekemään rikoksia, kun kiinnijäämistodennäköisyys on niin huono. Ja jos jää kiinni, niin eikun suurlähetystöön turvaan ja takasin kotiin "rangaistavaksi". Suurin ongelma tossa on se, että ryssät päättäjät on ihan yhtä roistoja ku kaikki muutkin niistä. Se vaan nyt sattuu olemaan niitten kulttuuria, että korruptio on ihan ok.

    Puhumattakaan siitä, että meikäläisellä poliisilla ei oo paljon mitää sanottavaa niitä vastaan. Antaa sakkoja, mutta entä sitten? ei niitä tartte maksaa ku menee takas kotimaahan saman tien.

    Perkele ku meinaa käydä kierroksilla ku käy puhuu ryssistä :smile:

    Eric_C
  19. Eric_Clapton

    Henkilöllisyyden varastaminen

    Temuzu said:
    Noh,kyllä ne posliinit sen jossain vaiheessa kiinni saa.

    Kymppi vetoa oli joku manne :eek: Meiltäkin vei kerran auton,sisältä löyty sitten huumeita,puukkoja,kirves ja jotain koruja.

    ei, kyllä toi oli joku yliopistonulikka. Oli keskustasta pöllitty ja ajettu yliopistokampuksen viereen parkkikselle. Ei sillä ollu ajettu ku se 5km mitä siitä oli matakaa.

    Eric_C
  20. Eric_Clapton

    Henkilöllisyyden varastaminen

    Toki Poliisi jo tietää, mitä autosta on viety. Se että onko siitä mitään hyötyä sit, on ihan toinen femma :-/

    Eric_C
Back
Top Bottom