Uskooko kukaan täällä Jumalaan?

Uskotko Jumalaan?

  • En

    Votes: 126 66.0%
  • Kyllä

    Votes: 65 34.0%

  • Total voters
    191

Users who are viewing this thread

jotakin

Regular
Henkilökohtaisesti uskon Raamatun Jumalaan. Uskotko sinä? Miksi?

Itse olen uskonut jo ennen kuin menin kouluun. Oikeastaan en ole koskaan epäuskoinen ollutkaan. Ja nykyisin minä tiedän että Jumala on. Olen kuullut lukemattomia todistuksia ihmeistä. Jotkut ovat nähneet tai tavanneet enkelin, usein tietämättään, toiset ovat parantuneet tai tulleet uskoon ihmeellisellä tavalla. Eräskin tyyppi kerran tokaisi ettei usko ennen kuin näkee. Ja olisiko se ollut ihan seuraavana päivänä ku hän sairastui (vai oliko se kolari? No, se on sivuseikka). Hän oli sitten sairaalassa koomassa/nukkui tai kumminkin taju kankaalla. Oli siinä elämän ja kuoleman rajoilla, tais mennä hiukka yliki ku se kerta herättyään sanoi: "Nyt minä olen nähnyt. Nyt minä uskon." Ja itse olen kuullut profetian.

Voi kuulostaa oudolta mutten ole missään kirkossa tai vastaavassa. Minä perustan uskoni ihan vain Raamattuun. Kirkoissa sun muissa on yleensä jotain omaa painostusta tai oppia joka saattaa olla jopa ristiriidassa Raamatun kanssa. Esim tuo lapsikaste. Kun Jeesus käski opetuslapsiaan: "Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heidät..." Mitä ilmeisimmin käskettiin ensin saada uskoon ja sitten kastaa. Ja onhan kyllä tuo kasteen vahvistus sitte rippikoulun jälkee mutta se tulee joka tapauksessa, olit sitten uskossa tahi et, halusit tahi et. Kasteelle pitäisi mennä täysin vapaaehtoisesti ja Jeesuksen seuraamisen halusta.
 
Raamatun Jumala on viimeinen asia johon itse voisin uskoa. Suuri osa Raamatun opetuksista on otettu Antiikin ajoilta oppineiden saarnoista. Vedenpaisumus ja moni muu tapahtuma löytyy ennen Raamattua kirjoitetusta kirjallisuudesta. Ennen kuin flame alkaa niin muistutan, että kysehän oli mielipiteistä, jokainen uskoo mihin uskoo, itse taas en voi kuvitellakkaan uskovani tälläiseen kopioituun valtion pakkosyöttö uskontoon. Ei ainakaan tässä muodossa.
 
SopuliApina said:
Suuri osa Raamatun opetuksista on otettu Antiikin ajoilta oppineiden saarnoista. Vedenpaisumus ja moni muu tapahtuma löytyy ennen Raamattua kirjoitetusta kirjallisuudesta.

Jaa mutta Raamattuhan juuri kertoo näistä oppineista ja puheistaan. Ja jos semmoset faktat kuin vedenpaisumus on merkitty muistiin muuallekin niin sehän vain varmentaa tiedon todenperäisyyttä.
 
Jumala on. Siihen uskon.
Mutta minkälainen tai missä sitä en tiedä, enkä haluakkaan tietää.
En usko evoluutioon, täysin. En usko raamattuun, täysin.
Molemmissa on varmuuksia ja puutoksia.
Molempia varmasti on sovellettu ihmisen käden kautta.

Mutta...

Jokainen uskoo johonkin, myös minä...
 
Meikä uskoo täyteen tuoppiin, kylläiseen vatsaan ja alapäähäni. Jumaluudet sun muut voidaan katsoa sitten tilanteen mukaan, jos ja kun edullista on.
 
Ganelon said:
Meikä uskoo täyteen tuoppiin, kylläiseen vatsaan ja alapäähäni. Jumaluudet sun muut voidaan katsoa sitten tilanteen mukaan, jos ja kun edullista on.

On edullista. Kannattavaa. Ajattele ettei kuoltuasi sinua kidutetakkaan ikuisesti vaan pääset menet taivaaseen missä kellään ei ole valittamista. Ja kaikki mitä sinun täytyy tehdä on uskoa Jumalaan ja että "Hän antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän".
 
Jotakin, ei kai syy miksi uskot jumalaan ole se, että pääset taivaaseen? Yksi pahimmista Raamatun ristiriidoista ainakin mielestäni onkin juuri se, että ihmisiä pitäisi kohdella tasavertaisesti ja rakastaa kaikkia, mutta vain uskovat pääsevät taivaaseen. Miten päin tahansa sitä katsoo, kyseessä on arvottaminen. Onko moraalisesti oikeutettua että pelastuksen saa jollain tietyllä ansiolla? Moraalinhan pitäisi olla riippumatonta palkinnoista. Esim. "Mikko auttaa Pekkaa, koska tietää että tältä saa karkkia" -VÄÄRIN.

Itse en voi sanoa uskonko Jumalaan tai mihinkään yliluonnolliseen, sillä loppujen lopuksi mitään ei voi todistaa. Pohdiskelut johtavat aina kysymykseen siitä, miten maailmankaikkeus on syntynyt. En usko että Jumalan olemassaoloa voi todistaa ihmeillä tai muilla vastaavilla. Jos niiden taustalla jokin jumala olisikin, emme voisi kuitenkaan tietää mikä niistä. Ei voida siis tietää, mikä voima on minkäkin asian taustalla, ja se, etää väittää tietävänsä Jumalan olemassaolon, onkin täysin absurdi väite. Uskonto ja tiede ovat täysin eri asiat, mikä ilmenee niiden nimistäkin. Uskonnon ideana on näet koetella ihmistä. Jos Jumala antaisi ihmisen saada selville olemassaolonsa, miksi hän ei olisi vielä tehnyt sitä? Jumala haluaa erotella jyvät akanoista, ja siksi ei anna ihmisen tietää itsestään. Kyse on uskosta, ei tiedosta.

Uskonnon voi ajatella myös postmetafyysisenä(vai mikä se nyt oli). Taivas ja helvetti ehkä symboloivat ihmisen päämäärää idean tasolla; Ihminen joka on vahva, saa pelastuksen, kun taas heikot lankeavat houkutuksiin. Puhutaanhan usein siitä miten "elämä on yhtä helvettiä", ja että "tuntuu kuin olisi taivaassa".

Jep, pahoittelen mahdollisesti epäjohdonmukaista etenemistä. Tein vauhdilla.
 
Sound Chaser said:

True filosofi
 
"ALL religions of a spiritual nature are inventions of man. He has created an entire system of gods with nothing more than his carnal brain. Just because he has an ego, and cannot accept it, he has to externalize it into some great spiritual device which he calls "God"."
-Anton LaVey
 
Minä kerran luulin että jumala tahi jokin muu henkiolento kutittelee takapuoltani... sitten huomasin että se olikin vain suolistokaasua.
 
Minä ainakin uskon jumalaan, sillä kuten se joku filosofi sanoi "Ei ole mitään taetta, että jumala olisi olemassa, mutta kannattaa kumminkin uskoa siihen, sillä jos jumalaa ei sitten ole, et häviä mitään, mutta jos se on olemassa niin pääset paratiisiin" Tuo on mielestäni tarpeeksi hyvä syy uskomiseen  :mrgreen:
 
Vitun typerä syy ainakin jos pyrit vielä raamattuakin noudattamaan vain sen takia että "jos olisi..."
 
Otto of Finmark said:
Minä ainakin uskon jumalaan, sillä kuten se joku filosofi sanoi "Ei ole mitään taetta, että jumala olisi olemassa, mutta kannattaa kumminkin uskoa siihen, sillä jos jumalaa ei sitten ole, et häviä mitään, mutta jos se on olemassa niin pääset paratiisiin" Tuo on mielestäni tarpeeksi hyvä syy uskomiseen  :mrgreen:

Tuo haiskahti kyllä pahasti sarkasmilta.
 
Back
Top Bottom