Armeijan harmaisiin

Users who are viewing this thread

Joku kyseli siitä sissikoulutuksesta ja tulin hieman korjailemaan virheellistä informaatiota.

Itse olen sissialikersantti, kainuun prikaatilta 1/09 saapumiserästä. Homma menee siis näin;

Kainuun prikaatista sissikomppanian nimeksi vaihdettiin jokunen vuosi sitten tiedustelukomppania. Kyseisessä
komppaniassa koulutetaan 6kk miehistä tammikuun saapumiserästä tiedustelijoita ja heinäkuun saapumiserästä tiedustelijoita.
Tähän tarkennuksena vielä se, että mikäli menet aukkiin esimerkiksi tammikuun erästä, niin silloin skippaat tiedusteluhommat ja sinusta
koulutetaan suoraan sissijohtaja. Mutta tosiaan, pääpointtina se, että ihan vanhoja kunnon sissihommia edelleenkin löytyy ja kyseistä tiedustelukomppaniaa kutsutaan muistaakseni kainuun helmeksi tai jotain vastaavaa :grin: omana aikanani meidän joukkue valittiin loppusodan
perusteella Pohjois-Suomen parhaaksi joukkueeksi näyttöjen perusteella.

Mitä haluat tietää sissihommista? Ensimmäiset 2kk on aikalailla kaikissa porukoissa samaa perustaitojen opettelua, mutta sen jälkeen alkaa
erikoistuminen omaan aselajiin. Sissien taitoihin kuuluu tärkeinä osina häirintäiskut, sabotaasit, vakoilu ja hiipiminen pimeällä vihollisleireissä, väijytykset ym. Todella mielenkiintoista touhua verrattuna moneen muuhun aselajiin! Huono kuntokaan ei alussa haittaa, sillä suoritukset lähtevät asteittain pahenemaan ja kuntoa tulee siinä ajan mittaan sopivasti lisää. Sissihommiin pääset varmimmin, kun kutsunnoissa kerrot haluavasi sissiksi ja papereissasi lukee harrastuksissa esimerkiksi metsästys, kalastus tai jotain luonnossa liikkumiseen liittyen mm. patikointi.

Tiedustelijat kertovat mitä jossain on ja sissit mitä jossain oli. Siinäpä noiden kahden homman ero lyhyesti.
 
Envious_Elazul said:

Kiitos tästä! Sissihommista tosiaan sen halusin tietää että onko sissitoimintaa yhä ja missä päin? Tässä viestissähän tämä selvisi, kiitos siitä.
Harrastuksiin kuuluu tosiaan metsästys, kalastus ja myös tuo patikointi.
 
Tuli vielä se mieleen, että Vekaranjärvellä on sissikomppania ja siellä pääsee vielä tehokkaammin tosihommiin ja käsittääkseni sekä kuulopuheiden perusteella vähän rankempi paikka kuin Kainuun prikaatti.
 
Kaveri tässä heinäkuussa juuri tallusti Sodankylän sissikomppaniaan ja kertoili, ettei sissejä nyt kouluteta koko Suomessa muutamaan (olikohan kuuteen? en sano varmaksi mitään) vuoteen, vaan pelkkiä tiedustelijoita. Syytä tähän en osaa sanoa.

Ai niin, ja jos eivät Kajaanissa ole mitään muuttaneet, niin sissihommista kovempi aste löytyy tietenki sotakoiraosastolta (9kk), jossa siis leikit päivät sotilasta (sissikoulutus, siis) ja ku muut lähtee vapaille, jäät koiratarhalle sessen kans vielä treenailemaan.

Palkitsevin puoli on leirien jälkeen kuunnella sissien itkua, kun olet ne koirien kanssa löytänyt ja ajanut keskellä yötä pakosalle.  :razz:
 
Kretti said:

Sotakoiraosastokaan ei olisi huono vaihtoehto, hurttien kanssa tulee vietettyä aikaa samalla kun metästää niin on ainakin jotain kokemusta niistäkin.
 
Jos haet nii haastattelussa kannattaa mainita että mettästää/liikkuu metässä, koska ne kattoo enemmän mettä- ku koirakokemusta, näin vinkkinä. Itelläki oli kuitenki se 60-70 hakijaa ja 11 niistä valitaan.
 
Tuohon sotakoiraosastoon hakemisesta sen verran vinkkaan sulle, että sinne haetaan erikseen sitten kun olet jo palveluksessa. Taisi olla niiden kahden ensimmäisen kuukauden aikana se haku niihin hommiin ja se porukka tosiaan kootaan kaikista aselajeista, joten ei ole väliä sinänsä mihin yksikköön sinut alussa laitetaan. Onhan se tosiaan ihan nohevaa hommaa kanssa, ainaiset tappelut ollu siitä, kumpi homma on loppupeleissä rankempaa  :smile: loppupeleissä jokaisellahan on aina ollut rankempaa ja paskempaa kuin kellään muulla ja niin edelleen.
 
No, joko meni kutsunnat? Ite pääsin minne halusin, onko tuo nyt sitten II/13 erä tai vastaavaa, Kainuuseen matka. Tais mennä haastattelussa Kaapron huumori vähän ohi, kysy mitä tahdon olla isona, aloin kertomaan mihin aion siviilissä kouluttautua, vähän epäilyttää meinasko se sitä sillä kysymyksellään. Että hyvin lähti käyntiin tääkin homma. :lol:
 
Samasta syystä jenkkisotilaita kutsutaan edelleenkin G.I Joeksi - Joe kun on yleisin etunimi ja G.I tulee sanoista Government Issue, joka oli aikanaan leimattu kaikkeen Amerikan sotavarusteeseen - ihan kuten SA-Int oli leimattu kaikkeen mahdolliseen suomalaiseen puolustusvälineeseen, pakeista univormuihin.
 
Back
Top Bottom